perjantai 25. joulukuuta 2020

Rauhallista Joulua (Merry Christmas)

Taas on melkein vuosi 2020 vierähtänyt ohi ja tuntuu, että ennen joulua päivät vain menevät entistä nopeammin. Tänä vuonna Suomen pimeys ei ole masentanut minua kuten aiempina vuosina. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta aiempina vuosina olen välillä kokenut todella raskaaksi sen ettei päivänvaloa juuri ole. Ihaninta on kuitenkin se, että heti joulun jälkeen alkaa huomaamaan päivien jo hieman pidentyneen. Tämän jälleen kerran vähälumisen talven jälkeen alan entistä innokkaampana odottamaan kevättä ja suunnittelemaan mitä yrttejä ja kukkia ostan meidän aurinkoiselle parvekkeelle, jossa muuten omat kissamme viihtyvät jo alkukeväästä niin hyvin ettei niitä meinaa saada edes illalla sisälle!

Uusi vuosi on melkein ovella ja uusi blogi teksti tulee tuttuun tapaan joka toinen perjantai eli noin kaksi kertaa kuukaudessa. Jos et vielä ole ottanut sähköpostimuistutusta käyttöön, niin kirjaudu nyt, sillä saat sähköpostiisi linkin uusimmasta blogikirjoituksestani heti kun se on luettavissa.

Ensi vuosi tuo hieman myös muutoksia blogiini. Olen suunnittellut uuden kirjoitussarjan, joka ilmestyy ensimmäisenä mahdollisena perjantaina joka kuukausi. Tämä kirjoitussarja ilmestyy vain kerran kuukaudessa ja kestää koko ensi vuoden. Olen aika innoissani tästä uudesta sarjasta ja hieman pahoillani etten voi paljastaa tätä vielä sinulle, mutta aivan kohta odotus palkitaan sillä ensimmäinen uudenvuoden blogikirjoitus ilmestyy 8. tammikuuta!

Työmatkoillani olen saanut ihastella ihmisten jouluvaloja, jotka ovat valaisseet ihanasti
tätä pimeää vuoden aikaa. Tämän tonttu kuvan otin juuri ennen jouluaattoa. Oli mielestäni
niin ihanasti laitettu tontut tikkaille, koristeltu havunoksilla ja valoilla 💕

Vuosi 2020 on ollut hyvin poikkeuksellinen ja harmillisesti monet myyjäiset myös peruuntuivat koronan vuoksi. En tiedä mitä odottaa ensi vuodesta, mutta toivon sen olevan parempi kuin tämä vuosi. Toivon kaikille terveeyttä ja voimia, sillä tämä on vuosi on ollut monintavoin haasteellinen ja vaikea.

Rauhallista Joulua, Pysy Terveenä & Onnellista Uutta Vuotta 2021!

~ Minna 

Again the year 2020 has almost passed and it feels like the days before Christmas are just going even faster. This year, the darkness of Finland has not depressed me like in previous years. I do not know why but in previous years, I have experienced it truly heavy that there isn´t enough daylight. However, the most wonderful thing is that right after Christmas I start to notice that the days have already lengthened a bit. After this  snowless Winter, I start to wait bit more eager for Spring and plan what herbs and flowers I will buy on our sunny balcony where our cats enjoy to be as well. They liked to watch and sleep there starting from early Spring and they don't even get inside in the evening!

The new year is almost at the door and a new blog text comes in as usual every other Friday, about twice a month. If you haven't yet enabled email reminder, sign in now, so you'll receive a link to my latest blog post in your email as soon as it's available.

Next year will also bring some changes to my blog. I'm planning on writing a new series, which will appear first possible Friday of every month. This writing series appears only once a month and will last for the entire next year. I'm pretty excited about this new series and at the same time feeling bit regret that I can not disclose this to you yet, but very soon the wait will be rewarded as the first New Year's blog post will appear 8. January!

As work trips I have admired people's Christmas lights which have lovingly shed light to this dark seasons.
I took this elf picture just before Christmas Eve. I thought it was so lovingly placed gnomes on a ladder and
decorated with conifer´s branches and lights 💕

The year 2020 has been very exceptional and unfortunately many sale events have been canceled due to the COVID-19. I don’t know what to expect from next year but I hope it’s better than this year was. I wish everyone health and strength as this year has been very a challenging and difficult in so many ways.

Merry Christmas, Stay Health & Happy New Year 2021!

~ Minna



perjantai 11. joulukuuta 2020

Miten Valita Koru Lahjaksi?


Tämän vuoden syksyn ja talven trendinä on ollut itsetehdyt lahjat, jotka ovat uniikkeja ja antavat varmasti monelle iloa pitkäksi aikaa. Muutama läheiseni arvostaa itsetehtyjä koruja, joita tykkään antaa lahjaksi, mutta miten valita oikeanlainen koru lahjaksi, jos oma näppäryys ei riitä?

Materiaali:

Käytän tähän materiaalin havannointiin FjeldDesignin nilkkakoruja. Tästä näkee hyvin miten eri korumetalli vaikuttaa korun ulkonäköön, vaikka koru on sama vain eri värinen. Ekalla rivillä hopeoitu ja ruusukulta. Tokalla rivillä kupari ja pronssi. Viimeisellä rivillä gunmetal eli musta ja kulta. Lisää ihania nilkkakoruja löytyy täältä.

Nostan ykkösenä materiaalin, sillä se on avainasemassa, kun valitset korua. Koruja saa nykyään niin monessa eri korumetallissa ja tämähän vaikuttaa suoraan korun yleisilmeeseen. Perinteisten hopean ja kullan rinnalle on noussut suosittu ruusukulta, joka toimii hyvänä perustana niille, jotka muutenkin tykkäävät kullasta. Ruusukulta on metalliseosta kullasta ja kuparista ja sen vuoksi siinä on hieman punertavaa sävyä. Jos siis tiedät, että lahjan saaja tykkää ja käyttää enemmän kullansävyisiä koruja, et voi mennä vikaan valitsemalla vaihteeksi ruusukultaa.

Perinteinen hopea on säilyttänyt suosion ja tälle mun mielestä ei ole samanlaista vaihtoehtoa kuin kullalle. Muita korumetalleja ovat pronssi, kupari ja gunmetal eli musta. Toki lisäksi löytyy valkokultaa, platinaa jne. Pronssi ja kupari korut ikääntyvät kauniisti ja niiden puhdistus onnistuu myös kotioloissa.

Lempiväri:


Lempiväri on toinen hyvä apu korulahjan valintaan, sillä koruissa on usein strasseja ja helmiä. Jos siis tiedät lahjansaajan lempivärit tai tiedät mitä värejä hän usein käyttää, tästä voi olla sinulle apua korun valitsemiseen.

Korun koko:

Kuvassa pieniä ja siroja koruja ja isoja ja näyttäviä koruja. Valitse koru myös lahjansaajan koon ja pituuden mukaan. Esim.lyhyelle ja sirolle ihmiselle ei kannata ostaa painavaa ja isoa korua, koska isot korut hukuttavat hänet. Valitse lyhyelle ja sirolle ihmiselle pieniä ja kimaltevia koruja. Pitkälle ihiselle ei kannata ostaa ohuita ja pitkiä koruja, jotka korostavat hänen pituuttaan. Pitkälle ihmiselle kannattaa valita koru, joka luo painopisteen johonkin haluttuun kohtaan kehossa.

Korun koolla on usein väliä ja tämä on kolmanneksi tärkeä ominaisuus, joka tulisi ottaa huomioon korua valitessa lahjaksi. Korun koon voi huomaamatta selvittää katsomalla millaisia koruja lahjansaaja yleensä pitää - ovatko ne isoja ja näyttäviä vai pieniä ja siroja? Onko niissä paljon kimallusta, vähän kimallusta tai ei laisinkaan kimallusta? Jos olet edelleen epävarma korun koosta, valitse keskikokoinen koru.

Toinen tekijä korun kokoon liittyy suoraan korun pituuteen. On vaikea arvioida toisen rannekorun tai kaulakorun pituutta. Näissäkin olisi hyvä, jos korussa olisi valmiiksi mukana säätöketju, jolla lahjansaaja voi hieman säädellä korua itselleen mieluisaksi. Yleensä jatkoketju koruissa on noin 5 cm:n pituinen, mutta suosittelen aina rannekoruissa valitsemaan koon 15 - 19 cm:n väliltä, sillä nämä pituudet vastaavat keskiverto naisen rannekorun pituutta. Kaulakoruissa suosittelen valitsemaan 45 - 55 cm:n väliltä. Nämäkin pituudet ovat suositeltuja pituuksia ja nekään eivät ole 100% oikein. Jos kuitenkin epäröit korun pituutta, kannattaa myös kysyä vaihto- ja palautusehdoista. Monet liikkeet antavat pidennetyn palautusajan etenkin joululahjoiksi ostetuille koruille.

Korun tyyli:

Kuvassa BlueBellJewelryn ja FjeldDesignin koruja. 
Värikäs tekonahka korvakorut saatavilla eri väreissä ja kaikissa kiva glitteripinta. BlueBellillä on myös tarjolla ihania tekonahkaisia ja polymeerimassasta tehtyjä kaulakoruja ja upeita laukkukoruja heijastavalla nauhalla. FjeldDesigniltä löytyy suosittuja isoja ja rouheita resiinistä valmistetut nappikorvakorvakoruja, tekonahkakorvakoruja upealla ketjulla, kimalteltevia Swarovski kaulakoruja sekä aitoja kivikoruja. Useimpia koruja on saatavilla useissa eri väreissä. 

Korutyyli on viimeisin asia, joka kannataa ottaa huomioon korulahjaa valitessa. Koruja on yllättävästi saatavilla niin moneen eri makuun. Punk ja rock henkiselle ihmiselle kannattaa valita nahkaa ja niittikoruja. Myös pääkallot ja erilaiset ristit saattavat olla punk ja rock henkiselle ihmiselle mieluisia.

Klassiseen makuun sopii makeanvedenhelmet, helmet ja pienet kirkkaat strassit ja timantit, jotka eivät ikinä poistu muodista ja ne ovat helppo yhdistää niin arki- kuin juhla-asuunkin. Myös yksinkertaiset riipuskaulakorut sopivat klassiseen makuun.

Makenavedenhelmet ovat usein epäsäännöllisen muotoisia. Itse suosin nuggetinmuotoisia helmiä, sillä niiden muoto on hieman soikea. Makenaveden helmet ovat usein simpukoista kerättyjä helmiä, joten nämä eivät sovi kavissyöjälle tai vegaanille, sillä he eivät käytä mitään eläinperäisiä tuotteita kuten nahkaa. 

Kasvis- tai vegaaniystävälle kannattaa valita korulahja, jossa ei ole käytetty mitään eläinperäistä esim. nykyään saa aivan ihania tekonahasta valmistettuja rannekoruja ja korvakoruja. Kauniita tekohelmikoruja on myös usein saatavilla ja nämä ovat usein valmistettu vahasta tai akryylistä. Swarovski helmet ovat lähinnä oikeita, sillä niiden sisus on lasia, joten niiden paino ja kestävä väri tekevät niistä ylellisen lahjan. Itse en ole kasvissyöjä, mutta jostain periaatteellisista syistä en tykkää käyttää koruissani oikeaa nahkaa, vaikka sen on sanottu olevan parasta. Upeita tekonahka korvakoruja löydät mm. BlueBellin ja FjeldDesignin valikoimasta.



Itsetehty lahja on aina mielestäni rakkaudella tehty ja ovat uniikkeja. Tykkäätkö saada ja / tai antaa itsetehtyjä lahjoja? Mikä itsetehty lahja on jäänyt eniten mieleesi?

~ Minna

perjantai 27. marraskuuta 2020

Korujen Merkitys Nykypäivänä

Ajattelin tämän viikon postauksen kirjoittaa vaihteeksi suomeksi, yleensä kirjoittelen englaniksi, mutta huomasin blogini tilastoista, että moni katsoja ja lukija tulee Suomesta, niin siksi tämä postaus on ikäänkuin kokeilu kummalla kielellä jatkan blogini päivittelyä. Täsät syystä haluankin, että kommentoisit tämän blogi postauksen alle kummalla kielellä haluaisit jatkossa lukea blogiani. Ja sitten päästäänkin viikon aiheeseen eli Korujen merkitys tänä päivänä. 


Tämä Ralph Laurenin lausahdus kiteyttää viikon aiheen sopivasti. Tämä on vanha tyyliviisaus, jonka mukaan trendit tulevat ja menevät, mutta tyyli on ikuista ja tämän todella allekirjoitan itse.

Oman tyylin löytäminen on tärkeää niin vaatteissa kuin koruissakin. Oma makuni on vakiintunut aika hyvin hopeisiin koruihin kuten varmaan monella muullakin. Yläaste aikoina pidin sekä kultaisin että hopeisia koruja, mutta vanhemmiten vain hopeiset tai hopeoidut korut ovat jääneet itselläni käyttöön. Mitä korumetallia sinä tykkäät käyttää - onko se hopeaa, kultaista, pronssista, kuparisia vai kenties edelleenkin trensikästä olevaa ruusukultaa, joka tarjoaa mukavaa vaihtelua niille, jotka tykkäävät pitää enemmän kullansävyisiä koruja?


Anna korun kertoa

Tänä päivänä koruja ei enää valita vain asun ja hetken mukaan. Koruilla on usein syvempikin merkitys, sillä ne voivat olla niin sanottuja voimakoruja, olet voinut ostaa ne palkinnoksi itsellesi jostakin saavuttamasta asiasta (esim. uusi työpaikka, ylennys, laihdutustavoite saavutettu yms.), ystäväsi, kumppanisi, puolisosi ja sukulaiset ovat voineet antaa niitä sinulle merkkipäiväsi johdosta, kiitoksena ystävyydestäsi tai rakkaudesta. Tälläinen koru säilyy aina tärkeänä ja mieluisana, kun sen saa itselleen tärkeänä hetkenä.

Jos haluat korun kestävän aikaa, kannaattaa ostaa sellainen koru, joka on designiltaan klassikko, joka ei sitten näytä hetken päästä oudolle. Helmet säilyttävät aina arvonsa ja tuovat asuun kuin asuun eleganssia. Pienet timanttinappikset ovat myös hyvin klassikko valinta samoin kuin rnkaat. Näiden korujen kanssa ei voi mennä vikaan. Kannattaa myös miettiä korun merkitystä itsellesi esim. löytyykö vaatekaapistasi asuyhdistelmiä, joissa tämä kyseinen koru pääsee oikeuksiinsa ja sitä tulee myös käytettyä useammin. 

Koruun kannattaa myös panostaa, joten hinta nousee tässäkin tärkeään asemaan. Aina kallis koru ei välttämättä kestä käyttöä. Itselleni kävi niin, että hankin KultaJousesta kauniin rannekorun lahjaksi ystävälleni, joka sitten rikkoutui heti ensimmäisestä käyttökerrasta. Vein korun takaisin liikkeeseen ja olisin mielelläni halunnut samanlaisen rannekorun tilalle, mutta koska koru oli myynnissä vain joulun ajan, se oli loppuunmyyty ja tilalle piti valita jotain muuta. Tilanne oli todella harmillista, sillä rannekoru oli todella kaunis ja täysin hyvän ystäväni näköinen, jonka halusin antaa hänelle kiitokseksi avusta ja tuesta, sillä takanani oli poikkeuksellisen raskas vuosi.

Yhdistele yksilöllisesti

Todellinen tyyli löytyy kokeilemalla ja yhdistelemällä omia suosikkeja. Trendinä on nyt pitää koruja kerralla paljon ja niitä yhdistellään eri aikakausilta ja eri materiaaleja. Myös vaatemuodin 70- ja 90- luku tuovat oman säväyksen koruihin. Koruissa näkyy juuri nyt paljon kultaa ja kimallusta, mutta jokaisessa trendissä on aina mukana niitä klassikoita, joita ei kannata pelätä. Mieti miten saisit klassikkokorusta uudennäköisen tai oman näköisen.

Nykyään korujen käytölle ei ole enää tiukkoja sääntöjä, kuten esim. ennen ajateltiin, että ei voi yhdistää samanaikaisesti hopeisia ja kultaisia koruja. Nykyään tälläisiä "mixandmatch" tai "mixedmetal" tyylisiä koruja pidetään yhä useammin. 1920 luvulla taas korujen käytölle oli sellainen "sääntö", että kirkkaita kristalleja pidettiin päivisin ja illalla mustia.

Pinnalla on nyt ohuet ketjut ja riipusten yhdisteleminen. Myös kivikorut ovat nousseet jälleen trendikkääksi. Tähän yhteyteen on pakko mainostaa omaa toista Etsy kauppaani, jonne olen tehnyt ihania kivikaulakoruja ja rannekorua, joihin saat itse valita pituudet eli teen ne sinulle kustomoidusti ilman lisämaksua. Kustomoidut ja käsintehdyt korut ovat juuri nyt supertrendikästä. Kustomoidulla koruilla varmistat, että koru on juuri sopiva sinulle. Tässä linkki Etsy kauppaani: FjeldDesign. Sivusto on englanninkielinen, mutta minuun voi aina ottaa yhteyttä ja kysellä vapaasti koruistani suomeksi.

Kestää käyttöä
Somen trenditietoisten postauksissa ja muotiviikkojen katumuotikuvissa on jo pitkään näkynyt paljon koruja kaikenlaisten asujen kanssa. Kannustan yhdistelemään koruja myös arkisten asujen kanssa, sillä niillä saat asuusi uutta ilmettä ja korut piristävät mieltä. Koruja voi vapaasti yhdistellä jopa oloasujen kanssa, vaikka et kyseisenä päivänä kaupungille olisikaan menossa. Laita huoletta helminappikset korviisi, vaikka viettäisit sen sisällä katsoen Netflixiä. Koruja ei ole tarkoitettu lojumaan korurasiassa tai yöpöydän laatikossa. Ajaton koru on aina valmistettu niin, että se kestää käyttöä.

Omat korut suunnittelen aina alusta alkaen itse ja käytän niitä sekä itse ja annan niitä mielelläni ystävilleni lahjoina. Luonto toimii BlueBellJewelrylle inspiraation lähteenä ja tykkään käyttää värejä. Korujen suunnittelun aloitan aina väreistä ja yhdistelen niitä vapaasti jättäen aina tilaa asiakkaan omille toiveille. Tästä syystä BlueBellJewelryllä onkin usein samasta korusta montaa eri väriä tarjolla, sillä en halua rajoittaa värejä vain omiin lemppareihini. Olen itseasiassa monestakin korusta löytänyt niin sanotusti uuden lempparivärin ja nykyään haluan saada tummansinistä enemmän itselleni niin koruna kuin vaattenakin. 

Huolla ja korjaa

Lempikoruja tulee helposti käytettyä usein ja niistä muodostuu helposti osa omaa tyyliäsi. Lempikorut kuitenkin kaipaavat puhdistusta ja korjaamista.

Ihosta, ilmasta, parfyymeistä ja meikeistä siirtyy osa aina koruun. Korut tulisikin aina riisua ennen nukkumaanmenoa ja suihkussa käyntiä. Myös uimassa käynti olipa se sitten uimahalli, järvi tai meri, niin kannattaa korut jättää pois, sillä veden kloori etenkin uimahalleissa ja suola meressä vahingoittaa korun pintaa ja se saa korun usein tummumaan nopeammin. 

Monet pitävät aina samoja koruja vaikka he tekisivät vaikka mitä. Suosittelen kuitenkin ottamaan säännöllisti korut pois, vaikka ne olisivatkin superlempparisi. Syy tähän on se, että koru kerää aina likaa ilmansaasteista ja kosketuksesta. Itselläni on herkät korvat ja tästä syystä puhdistan aina korvakorujen koukut tai nappikset aina haavoihin tarkoitetulla aineella (Septidin). Kannattaa myös muistaa, että korut myös keräävät pölyä, joka on myös likaa, jos pidät korusi ovat esillä.

Helppo tapa puhdistaa korut, jotka ovat usein käytössäsi on liottaa sitä hetken lämpimässä vedessä, jossa on muutama tippa Fairya. Anna korun liota 5-10 minuuttia ja huuhtele koru tämän jälkeen huolellisesti. Koru olisi hyvä kuivata pehmeään pyyhkeeseen, jonka olet varannut vain korujen kuivatukseen. Näin maksimoit hygieenisyyden, joka on erittäin tärkeää etenkin korvakoruissa, jotka lävistävät ihon.

Jos koru on päässyt tummamaan, voit viedä sen puhdistettavaksi kultasepälle tai ostaa koruun puhdistusaineen, mutta huomaathan, että esim. hopeanpuhdistusainetta ei saa kaataa viemäriin. Joten helppo kotikonsti onkin kokeilla laittaa koru astiaan, joka kestää kiehuvaa vettä. Laita astian pohjalle ensin foliota, joka peittää astian pohjan kokonaan. Laita astiaan sitten kaikki puhdistettavat korut ja ripottele päälle runsaasti ruokasoodaa. Tämän jälkeen kaada kiehuvaa vettä päälle. Vesi alkaa sihistä, kuten kylpypommi. Anna korujen liota vedessä kunnes vesi on haaleaa ja huuhtele jokainen koru huolella lämpimällä vedellä. Kuivaa suurimmat vedet pyyhkeeseen ja voit myös jättää ne muutamaksi tunniksi pyyhkeen päälle ilmavaan paikkaan, jossa vesi pääsee haihtumaan pois ja koru on kaikkialta kuiva ennen säilytykseen laittoa. Huomaathan, että tässä käsittelyssä kivet tai strassit saattavat irrota. Usein ne on helppo itse liimata takaisin paikoilleen. Jos et kuitenkaan itse saa kiveä tai strassia takaisin paikoilleen, voi korun myös viedä kultasepälle korjattavaksi.

Ahkerassa käytössä ollut koru saattaa myös mennä rikki. Riippuen mistä paikasta koru on ostettu, kannattaa kysellä onko heillä myös korujen korjauspalvelua. Tarjoan itsetehdyilleni koruille 6 kuukauden takuun, jonka aikana korjaan korun ilmaiseksi. Jos korun ostosta on kulunut enemmän kuin puoli vuotta, korjauksen hinta määräytyy käytettävien materiaalien mukaan sekä työtunneista.

Arvokas ja rakas koru säilyy usein vuosia hyvänä, kun sitä huollattaa säännöllisesti. 

~ Minna




perjantai 13. marraskuuta 2020

5 Reasons To Accessorize

 "Friends don´t let friends leave the house without accessories"

I don´t know who has said this originally but it describes very well my own situation. My best friend usually remind me to add jewelry with my outfit. Although I´m jewelry maker, I usually forget to add accessories but why the accessories are so important? 

When I studies to be an interior designer, I spend Sunday evening to plan my next week´s outfit. I took few hangers where I put my planned outfit so I could see how it look. After planning my entire week´s clothing, I planned also how to accessories them. At the time, I usually worn same outfit two days but I got whole new look with different jewelry. This is main reason to use accessories with your outfit.

Ciara is American singer, writer, dancer, producer and actor.
She sings R&B, pop, hip hop and dance music.

5 Reasons To Accessorize:



What accessories really are and what counts as a an accessories? I would say that accessories are everything that you add in your outfit like eyeglasses - some people have many eyeglasses and they change them according to their outfit. Sun glasses can be that too depending your work. Other accessories are necklaces, earrings, bracelets, cuff bracelets, rings, brooches, bow ties, ties, belts. watches, cuff links, gloves, bags, handbags, scarves, hats, tie clips and even shoes although some doesn´t count these as an accessory category but shoes are actually great accessory. So how these affect in your outfit? Below is 5 good reason to use accessories.

1. Accessories bring out your personality



If you happen to work place where you need to dress certain way, you can bring out your personality with jewelry. Jewelry and other accessories are best way to add in your outfit so you can bring out part of your personality like sense of humor or that you like bright colors.

2. Accessories bring out your best side


Accessories can be also use to bring out your best side and they can draw attention away from those areas what you disfavor. Let´s say that I disfavor my stomach area, I can use statement earrings to draw people´s attention away from my disfavor area or I can use blouse that have pearl decoration on the shoulder.

Accessories and jewelry can be very useful and highlight different areas in your body. Let´s say that you´re very slim person, you can use waist chains to create waistline or body chains to create more curves. 

You can simply stand in front of mirror where you can see your entire body from head to toe. Think which areas you don´t like and draw attention towards those areas which you like.    


3. Accessories can make your outfit look expensive or cheap



Accessories and jewelry has the power to make your outfit look expensive or very cheap. Even if you dress up with jeans and Walmart´s T-shirt, you can make your outfit looking more elegant and expensive by adding pearl earrings, necklaces or bracelets.

If you wear very expensive dress but you add plastic jewelry or very big statement jewelry with your dress, it may cheaper the dress although it have cost you a lot of money.


4. Accessories gives trendy look 


Accessories and jewelry gives easily trendy look in your outfit. If you don´t afford to buy trendy clothes, you can easily choose Chanel´s belt or bag to bring more trendy look into your outfit. Many designers and fashion brands have jewelry and other accessories which includes in their collection like gloves, belts, scarves etc. which usually sells less cost than clothes or bags. 


5. Accessories give the final touch



My final tip is that jewelry and accessories gives the final touch in your outfit whether your dress for work, casually in home or going to have night out with friends. Jewelry and accessories can highlight your eye color, hair color or compliment your skin tone. 

Jewelry and accessories makes your outfit more interesting and  gives more finished look.

Less is more...



Do not use too much accessories or jewelry since they might make you look odd, exceptional or inappropriate for the work or any other occassion you are attending. Pay attention also how you hairstyle look. If your work place is more conservative, do not use bright hair coloring or make Star Wars Admila´s hairstyle. 

Bonus Tip:



Styling tip:
If your outfit is colorful or have many colors, pick one color from your outfit  and use the picked color in your jewelry or accessories. Do not use different color jewelry and different color accessories since your wholeness may suffer and result may be too confusing. 

If you want to create dramatic but elegant look, you can also combine your jewelry color with your lipstick or nail polish color. This way the picked color act as a highlight color. 



~ Minna

perjantai 30. lokakuuta 2020

Sterling Silver Or Fake - How To Tell Difference?


Have you bought jewelry that has been sold to you as a sterling silver but afterwards it turned your finger in green or your earring piercing have been itching like a crazy? If you have thinking that there´s no way to tell without goldsmith or other specialist if your jewelry is real or not, continue read my blog post since I´m giving you couple ways to tell and test your silver jewelry at home so you can determine yourself if your jewelry is genuine sterling silver or not.


Difference between sterling silver and silver plated is usually price when it comes jewelry but not always. Sterling silver is usually stamped with 925 which means that particular jewelry contains 92.5 percent silver and rest is usually other metal like copper. Why? Solid sterling silver is pretty soft material and in order to make more durable jewelry, it needs to mixed with other metal to create more solid metal. So 925 stamped jewelry isn´t 100 % sterling silver. 

What is does silver plated means? This most used in my jewelry that I make. Time to time someone ask me what this means. Silver plated as its name implies plated with genuine silver. Silver plated have very thin layer of silver and basic metal can be copper, brass or metal alloy but most commonly it´s copper.

Common thing both of these is that both are nickel, lead and cadmium free. According to EU directions all jewelry parts that imports to here must be nickel, lead and cadmium free. Most people have nickel allergy so don´t be too shy to choose silver plated.


Second way to tell if your jewelry is sterling silver is very easy and it can be easily test at home. I have to admit that I haven´t heard this technique before and it even crossed my mind until I tested it. Sterling silver isn´t magnetic. I test this with couple sterling silver pendants that I have. They didn´t attach at all in the magnet. Of course, this isn´t 100% accurate but it will fun to test as experimentation.


Third way to tell if your jewelry is sterling silver or not is to place your jewelry on ice cubes. Silver conducts heat better than most metals so real silver should melt the ice faster. I haven´t test this but I will after writing this post. 


Fourth way is pretty simple to tell if you are buying sterling silver or not is price. If the jewelry what you are going to buy is sell to you unbelievably low price then most likely it´s not genuine sterling silver. Unless it´s on the sale but probably no one will sell genuine sterling silver jewelry just three dollars or euros.


Fifth way to tell if the jewelry is genuine sterling silver or not is place where you are going to buy it. Usually place like KultaJousi and Timanttiset here in Finland are trustworthy places to buy jewelry and you can trust that jewelry is sterling silver. If you live elsewhere than Finland, look places like Pandora or Tiffany & Co. I´m not good to mention international jewelry stores but I´m just mention couple names that comes to my mind. In my little Etsy shop (BlueBellJewelry) I usually mention in title and description if some jewelry part is sterling silver. I don´t use it much in my own jewelry since it´s very expensive material and poor jewelry parts availability. 

Finally, don´t be fooled with couple terms: Silver plated or silver tone. These doesn´t mean that jewelry is sterling silver. As I mentioned earlier, silver plated is only plated with thin layer of real silver and it isn´t same thing as sterling silver. Silver tone means usually color of the jewelry and it isn´t made of silver.


I hope these few tips will help you determine if your jewelry is sterling silver or not. Happy jewelry shopping!

~ Minna

perjantai 16. lokakuuta 2020

Czech Glass Flower Earrings


I opened second Etsy shop for my flower jewelry since I wanted to create different kind jewelry in my first shop. I named my shop after what I was selling so I come up with name "BlueBellJewelry". Bluebell flower is one my favorite flowers and many my jewelry were at the beginning flowers.
Little by little my jewelry making style develop and my jewelry started to develop more into modern bohemian way. Of course various colors per jewelry stays but now nature theme shows in other way than just flowers.

It´s a shame that I didn´t kept any original glass flower creations that I made years ago. Today they all are Vintage inspired and all have beautiful filigree bead cap in your choice silver plated, gold plated or bronze. I personally love sparkle so in the middle of the flower is one small Swarovski Crystal bead.

These gorgeous flowers are high quality Czech glass and they comes in various colors. Earrings are designed to wear mostly at wedding or other special occasion but they also adds nice touch in your everyday outfit too.

Most Autumnal color have these fabulous earrings that have Amber color flower. I have combined the flowers with gold plated ear wires and filigree bead cap to give more romantic look into these earrings. 
Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.

Classic Black glass flowers looks more elegant and precious when it combined with gold.

Flowers are opaque and under the flower shimmers beautifully Swarovski Crystal bead that is carefully selected to match with flower color. I didn´t wanted to add jet black crystal bead since for me the flower would look too black and with translucent black crystal bead the flower look more lightly and airy.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.

Slightly translucent Brown flower earrings are very earthy.

Beautiful and warm brown shade flower earrings glows nicely when it combined with gold plated filigree.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.
Crystal Clear flowers were most hardest flower to photograph since flowers blends well in any background.

I chose to show you these earrings with gold plated ear wires and filigree since I love how the gold softens these icy looking earrings.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.
Gorgeous Dark Blue flower earrings are one my latest favorite.

There`s something calming about the blue color and this shade looks almost night sky blue. 

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

These earrings will look beautiful in silver plated or bronze too.

These Dark Green glass flower earrings have precious gemstone color. I used to described this color as "Emerald Green" since the green shade is very similar with emerald gemstone.

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.
Refreshing Light Blue flower earrings have nice blue shade that invites you into beach where water is nice and warm.

Earrings are also wonderful addition when you wear white fuzzy sweater. If you happen to have blue eyes these will definitely highlights your eyes.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.

Opaque Blue glass flower earrings are pretty close same color than above ones but these flowers are bit deeper blue shade and flowers aren´t translucent like above ones are.

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.
Opaque Green glass flower earrings are nicely combined with gold plated ear wires and gold plated filigree bead cap.

These flowers sparkles less than others but they shimmers nicely when light hits the Swarovski Crystal bead.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.
Another glass flower earrings which color I like to described according to gemstone. These Peridot Green flowers are translucent green with gold plated ear wires and bead caps.

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers beautifully under the flower.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.
These Pink shade glass flower earrings have most lovely shade.

Light pink translucent flowers are combined with pink Swarovski Crystal bead. I chose little darker pink shade bead to highlight the delicate flower color.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.
Purple glass flower earrings have dark purple shade flowers which are slightly translucent.

These flowers I have combined with gold plated ear wires and gold plated filigree bead cap to give more romantic look.

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.

Intense Red flower earrings are one of the most wanted earrings before Christmas time.

These red flowers are slightly translucent and I have combined them with gold plated ear wires and bead caps.

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.

White glass flower earrings have been very popular earrings when it comes wedding. Opaque white flowers will adorn your special day dress. 

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

Similar flower earrings are also available bronze. I have these only few left so be quick to get yours!
Yellow is one of my personal favorite color. I use yellow when I need creative inspiration and it´s also uplifting color. 

Gold plated ear wires and filigree bead caps highlight the translucent yellow flower color.

Flowers also have matching Swarovski Crystal bead that shimmers subtly under the flower.

Similar flower earrings are also available in silver plated and bronze.

These 15 different colors belongs my original glass flower earring line but now they have also three new colors that I been selling locally. Due this pandemic time, I decided to add them also in my Etsy shop and all three have metallic colors! Sounds pretty neat or what do you think? 


Silver, Metallic AB and Gold are newest addition in glass flower earrings family. All flowers are high quality Czech glass with matching Swarovski Crystal bead.




Have a blooming Autumn time and enjoy its various colors!

~ Minna